Tulosta
Lähetä kaverille
Artikkelilinkki
Wien Live a Dream-raportti
Kello 6:53 aamulla ja lentoon Helsinkiin on aikaa reilut 2 tuntia. Urakka ohi ja mietin tässä että mikä meni vikaan. Kuulin promosta lokakuun alussa ja päätin koittaa onneani Suomen karsinnassa ja hillotin siitä suoran paikan Wieniin. Luin Everestin sivuilta valintakriteerit millä sponssi jaetaan.
Suurimman pistemäärän sai keräämällä onlinepokeritaitopisteitä. Karsintajakso oli välillä 14.9-23.11 joten olin alkuun jo muita jäljessä. Onlinepistemäärän maksimi oli 35pistettä. Livepokeritaidot 25p,suosikkiäänestys 20p ja edustusominaisuudet 20 pistettä. Onlinetaidot käsittivät 4 sektoria joita arvosteltiin;turnauspistetaulukko, turnauspistetaulukon keskiarvo, rahavoitot ja ansaitut summit pointsit.
Jälkikäteen sanottuna homma kaatui onlinepokeritaitoihin. Aloitin myöhään enkä tajunnut sen painoarvoa. Lisäksi promo osui ajalle jolloin pelasin turneita ulkomailla,ostin uuden talon,koitin myydä vanhaa ja suoritin muuton. Lisäks oli kaikkee muuta säätöä joten mahdollisuuksia "Hevimäiseen" 12h 12 pöytää pelaamiseen ei ollut. Pelasin toki kaikki ranking turnaukset joissa yhdessä olin vikassa sijoilla 10-15. Lisäksi voitin satista paikan Montesino Grandslamiin Wieniin, mutta muuta mainittavaa menestystä ei tullut. Tämän lisäksi kykenin vain kahteen käteissessioon. No good.
Tietämättä todellisia onlinepisteitäni lähdin kuitenkin uskoen mahdollisuuksiini kohti Wieniä. Sisimmässäni toivoin että pystyisin tarvittaessa "selittämään" huonot onlinepisteet ja Everest tajuaisi millainen pelaaja heillä on mahdollisuus saada tiimiinsä. Lentokoneen laskeutuessa Wieniin kapteeni ilmoitti että seuraavan 2pv aikana on luvattu 50cm lunta. Everest oli tehnyt selväksi, että paikalla pitää olla aamulla viimeistään klo 10. Näin jo mielessäni aamuisen liikenne kaaoksen ja myöhästelevät pelaajat. Saavuin hotelliin illalla ja tilasin room servicestä syömistä. Menin hyvissä ajoin nukkumaan jotta olisin mahdollisamman levännyt , koska tiesin että olisi pitkä päivä edessä.
Heräsin 5 aamulla ja kävin kurapaskalla (trust me u wanna know this), obv jännitin enemmän kuin nuorena kun piti lähtee kouluun ja miettii saako selkäänsä vai ei. Life is hard.
Katsoin ulos ja satoi vettä. Sinne suli osa outeista. En saanut enää unta.
Aamupalalle toisen suomalaisen Mr.Wildbrainin kanssa. Hauska yhteensattuma oli, että tunsin kaverin entuudestaan. Aikoinaan, kun aloittelin, pelasimme samoja käteispelejä netissä. Lisäksi outoutta lisäsi tosiasia, että Hevi, joka on nuoruuden kaverini, oli jo Wienissä ja Everestin tallissa. Life is wierd. Aamiaisen jälkeen taksilla kohti Palais Auerspergiä jossa tapahtuma pidettiin. Oltiin perillä hyvissä ajoin 8 jälkeen ja paikalla oli jo parikymmentä muuta, rekisteröinti oli 8:30-9:30. Saimme rekisteröinnin yhteydessä ohjeet jossa oli päivän ohjelma. Se koostui 5min haastattelusta ja kahdesta sittarista ja yhdestä 2h käteissessiosta. Ajat oli tarkasti määritelty ja myöhästyminen sakotti pisteitä. Aloitin haastattelulla klo 10:52. Haastattelun tekisi Hevi-Heinola ja joku toinen Everestin edustaja. Varmistettiin ettei kaveruus ollut haastattelun este, sillä joku voisi luulla että Hevi voisi antaa kaveripisteitä. Haastattelun maksimit oli 20pistettä. Jälkeenpäin Hevi sanoi ettei "kehdannut" antaa täysiä. Menikö se niin huonosti, vai liekö minulla ollut siis edes mahdollisuuksia täysiin?. Anyway ennen haastattelua oli runsaasti aikaa, jota tapettiin pelaamalla kinkkiä Wildbrainin kanssa euron pojo. Toki sain kaverin isoon monttuun, ja oli hyvät fiilikset lähteä skuuppaamaan haastattelua.
Minulle annettiin mahdollisuus suorittaa haastattelu suomeksi. Ajattelin kuitenkin että jos sanon asiani englanniksi, annan paremman kuvan ja saan ehkä paremmat pisteet. Well,not so good idea.. Tilanne obv jännitti niin paljon että keskityin siihen että sain englannin äännettyä about kuulostaen englannilta. Unohtaen samalla mitä piti kertoa. 5minuttia on pirun lyhyt aika, huomasin. Lopussa multa kysyttiin, että haluanko sanoa vielä jotakin mutta tein hit&runit ja poistuin. Minuutti myöhemmin tajusin, etten ollut kertonut mitään asemastani suomen pokeriskenessä; videoista, käsianalyyseistä, blogeista yms. Muistin sentään mainita että olen jotain voittanut urallani. Kun ryhmäni haastattelut oli ohitse, Hevin mukana ollut mamma tuli pyytämään josko voisin kertoa tarinani Everestin blogiin. Mamma oli kussut hunajaa kun olin kertonut että ostin pokerivoitoillani emännälleni unelmien talon. Tajusin ettei se haastis sit vissiin ihan reisille loppujen lopuks mennytkään.
Seuraavaksi oli vuorossa käteispeliä 2 tuntia. Välissä oli jälleen parin tunnin odotus. Peli oli texasia 5/5 blindeilla. Aloitusstack 500 ja maximissaan sai ottaa 5 rebuyta. Kuitenkin rebuykin laskettiin tulokseen mukaan eli periaatteessa aloitit 500 ja taskussa oli vielä 2500. Pelasin mielestäni todella hyvin. En tehnyt mitään hölmöä,sain yhden QQ jolla voitin 100 merkkiä. Lisäksi kerran sain 66 jolla otin reissun kiinni. Flop 924 checkattuna mulle vikaan vuoroon. Löin ja blindi otti kiinni. Turn 7 meni check check. River Q ja vihu löi potin enkä saanut vihun lineen mitään järkeä ja otin kiinni. Vihu kippas suoraan muckkiin eikä minua pistetty näyttämään. 2h on todella vähäinen aika todistaa mitään käteistaitoja, varsinkaan kun kortti ei käy, joten tein maksimit ja olin tyytyväinen tulokseeni +195 merkkiä. Kuulin että osa oli tehnyt +2k tuloksia vetämällä jotain järkyttäviä ohivetoja ja keräten liveosioon isot pisteet. Merkeillä ei ollut oikeaa rahallista arvoa.
Seuraavaksi kohdallani oli vuorossa kaksi sit&go:ta. Heti alkuun tuli selväksi että aika turbona vedettiin. 15min tasot, alkuun 2k merkkiä ja tasot nousi nopeasti ja 7. tasolla peli vihellettiin poikki, mikäli peli oli vielä kesken ja sen hetkinen tilanne jäi voimaan. Pääsin ensimmäisessä osiossa kolmanneksi. Lopussa tuli tilanne, jossa aika tuli vastaan, ja kun olin viimeisenä, jouduin maksamaan paskoilla allinit, jotta olisin noussut toiseksi. Tokana ollut pelasi kaiken lisäksi lopussa aikaa, etten nousisi ohi.
Toisessa sittarissa vierelläni oli joku ensikertalainen, joka 30min pelin jälkeen sb vs bb tilanteessa kahdesti maksoi minun allinit katsoen merkkini väärin. Ensimmäisellä kerralla AT vs A4 ja toisella isommassa potissa KT vs sen T2o. Eka splitattiin ja tokassa tuplasin yhdeksi isoimmista stackeistä. Sitten tuli jako jossa tipuin. 100/200 blindeilla olin bb ja edestä agre laittoi 500 merkin joka tulkittiin maksuksi. Jäi epäselväksi yrittikö hän reissata vai ei. Mulla Kx. Flop Kxx. 3 way pot bettasin alle, koska kickerini oli heikko, ja halusin potin tässä. Olin varma, että agre bettaa tässä any2 jos checkkaan. Nyt hän maksoi. Turn oli pieni blanco. Checkkasin ja vihu löi. Maksoin. River oli A joka oli kannaltani paska kortti. Checkkasin ja vihu laittoi minut allin. Vihun line on todella vahva ja yleensä viimeistään tässä vaiheessa pitäisi kipata. Ongelma oli että vihu oli erittäin erittäin agressiivinen ja oli aikaisemmin pillittänyt koko matkan ja näyttänyt sekä käyttänyt aina scarycardeja hyväkseen. Eli oli olemassa suuri todennäköisyys että vihu flouttaa flopin ja lyö turn kun checkkaan ja ottaa potin pois. Jos näin on, ja riveriin tulee A niin vihu tietää, ettei minulla sitä tässä yleensä ole ja pystyy laittamaan mulle maxipaineen. Joten vaihtoehdot oli kipata tai ottaa crying call. Ajattelin maksusta että se voi hyvin olla 100k maksu joten piti miettiä tilannetta ihan tosissaan. Enhän mä ikinä mitään kippaa, joten maksoin ja vihun A9 oli maalissa hyvä. Flop ei mitään kiinni flout, turn bet kun vihu näyttää heikkoutta ja riveriin 3 outtinen ja max valuet. So sick. Poistuin pimeimpään nurkkaan ja häpesin. Ilman vikaa peliäni olin tyytyväinen livesuoritukseeni. Sittarit periaatteessa omillaan ja käteinen plussalla niin ajattelin vetäneeni yli keskiarvon tämän livepokerisektorin.
Klo oli 1930 kun urakkani oli ohi. Vuorossa oli ruokailu ja kinkit ennen tulosten julkistamista. Sen verta vaikeaa pelaajien arviointi oli, että tulosten julkistamistilaisuus, jossa valittiin 20 parasta seuraavalle päivälle jatkajaa, oli 45min myöhässä. Kun Everestin pomo kertoi valintakriteerit, jonka mukaan oli toimittu, tiesin että jatkoonpääsyä ei ollut luvassa. Odotetusti nimeäni ei kuulutettu. Kinkitkin hävisin. Puolenyön aikaan takaisin hotelliin ja jackdanielscola pahimpaan vitutukseen ja nukkumaan. Seuraava päivänä heräsin ilta kuudelta lol. Perus sunnuntaiturneet käyntiin. Samalla löysin pistetaulukot ja löysin itseni sijalta 50,ei siis lähelläkään.
Onlinetaitoni oli arvioitu 14 pisteeksi. About mitä odotinkin mutta 20pisteen etumatka kärkeen oli liikaa kiinniotettavaksi. Livetaitoni Wienissä oli 14 pisteen arvoinen, joka on vähän kummallinen, kun se on keskiarvon huonommalla puolella ja kaverini joka oli sittareissa 3. ja 6. ja hävisi käteisessä 300 ja sai pisteitä 19. Muutenkin vähän hassua antaa livesektorille tälläisillä lyhyillä käteissessioilla ja turbosittareilla näin suuri painoarvo. Mun kohdalla ois ainakin voinut katsoo hendonmobiin ja katsoo onko livenä meriittejä vai ei. Haastattelusta sain 18 joten se oli ok. Nettiprofiilini, jota sai äänestää, oli 19pisteen arvoinen. Ainoa pistemenetys tuli sektorista pokerinaama. Liekö pornoparta jo aikansa elänyt ja olisi aika kokeilla jotain muuta tällä vuosikymmenellä? .
Vikassa edustusominaisuudet sektorissa kohdallani oli hyvät 18pistettä. Yhteispisteiksi 64 kun jatkoon riitti 71 pistettä. Sanoinkin jo Wieniin tullessa että kohdallani on vaikempaa päästä 20 joukkoon, kuin siitä lopulliseen top10. On siis helppo nähdä, missä osiossa epäonnistuttiin. Onlinepokeripisteet olisi pitänyt olla korkeammat, muissa pärjäsin kohtuullisesti. Ironisesti voisi sanoa että nyt on sitten aikaa harjoitella ennen uutta Live a Dreamiä.
Jatkoon päässeet julkistettiin su iltana ja olin tyytyväinen että jatkoon pääsi ranskalainen turnauspelaaja jonka kanssa ystävystyin Live a dream-promootion aikana. Kunnioitan suuresti hänen peliään ja uskon että hän tulee edustamaan Everestiä mallikkaasti. Hänen nimensä on Leonard Truche. Muista pelaajista minulla ei ole mielipidettä.
Sunnuntaiturnaukset menivät odotetusti, ulos biiteillä ennen rahasijoja. Yöllä pari opetusvideoo ja sitten tän kolumnin kimppuun. Nyt se olis pulkassa. Taas hujahti muutama tunti ja parhaillaan kuulutetaan koneeseen. Everest jäi tällä kertaa valloittamatta, mutta matka jatkuu uusilla poluilla kohti seuraavaa etappia.
Voit kommentoida kirjoitusta foorumin kommenttiketjussa.
Pokerihuone.com
30% kiinteä rakeback ja bonus
Betngo
Bonus $500 asti +VIP-ohjelma
$50 ilmaista pelirahaa
PokerHeaven
30% rakeback + 1000€ bonus
Betfriends
Bonus $600 asti +VIP-ohjelma
$50 ilmaista pelirahaa
Titan Poker
Bonus $600 asti +VIP-ohjelma
RedKings Poker
Ensitallettajan bonus, $250-$2500
SunPoker
Bonus $500 asti + VIP-ohjelma
Mermaid Poker
30% rakeback + 500€ bonus
Betfair
30%-40% rakeback + $1500 bonus
Everest Poker
Ensitallettajan bonus, $500
PokerStars
Ensitallettajan bonus, $600