Pokeri

Pokeri ja nettipokeri
- taitopelien aatelia

Osuuksien vaihtaminen

Julkaistu: 20.01.2010 14:57
Tulosta    Lähetä kaverille Artikkelilinkki

Minna RitakorpiPaljon on jo puhuttu ja varmasti paljon vielä tullaan puhumaankin steikkauksesta ja osuuksien vaihdosta. Se on kuitenkin mitä mainioin tapa saada turnauspokerin kovaa varianssia hieman alemmas. Harva kuitenkaan pelaa sen kokoisia turnauksia, mihin rolli oikeasti riittäisi. Lisäksi jos sattuu kohdalle joku hyvä steikattava, on kiva jännittää pienellä osuudella myös hepan menestymistä. Itse huomasin HFO:n aikana jopa jännittäväni tuttavan puolesta, joka oli pelaamassa mainia ja jota jotkut muut tutut olivat steikanneet – itselläni ei siis mitään osuutta hänen pelistään, mutta silti iloitsin jokaisesta sijasta, mitä hän kipusi ylöspäin.

Yleensä osuuksien myynnin ja vaihtojen hinta lasketaan siinä suhteessa, mikä turnauksen buy-in on ja kuinka iso siivu on kyseessä. Jos kyseessä on menestyneen pelaajan (joka haluaa pienentää joko varianssia tai on katkonut itsensä muissa peleissä) osuudet, voi hintaan pystyä lisäämään osuudet myös esim. matka-, majoitus- ym. kuluista.  Tai jopa niin, että mikäli esim. Koskisen Ilkka päättäisi myydä seuraavasta Midnight Sunin pääturnauksestaan osan, olisin ainakin itse valmis maksamaan vähän ylimääräistä niistä prosenteista.

Kaiken kaikkiaan turnaussteikkaus on mielestäni ihan hyväksyttävää ja osuuksien pieni (esim. 10%) vaihtaminenkin vielä ok. Mutta yksi asia, mistä ei kovin paljon ole puhuttu, on tämä sama asia käteispeleissä. Siihen on huomattavasti vaikeampi löytää hyväksyttäviä perusteluita turnauspeleihin verrattuna, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun kaksi kaverusta menevät samaan pöytään pelaamaan ja ovat vaihtaneet merkittävän osan actioneistaan, minulla nousee karvat pystyyn. On hyvin vaikeaa antaa sen olla vaikuttamatta omaan peliin jos vastapäätä istuvan kanssa on diili. Vielä ikävämmäksi tämä menee siinä vaiheessa, jos (ja kun) muut pelaajat eivät ole tietoisia tästä järjestelystä.

HFO:n aikaan pelasin hetken myös cashia ja pöydässä sattui erikoinen tilanne. Minä ja kolme muuta pelaajaa menimme flopilta all-in ja kun riverin jälkeen rupesimme avaamaan käsiä, näytti ensimmäisenä näyttövuorossa ollut pelaaja rattaat. Seuraava esitti suoran ja koska minulla ei ollut muuta kuin pohjanappi kiinni, heitin luonnollisesti korttini pois. Viimeisenä näytössä oli vieressäni istuva pelaaja, joka kääntää kortit auki ja toteaa, että hänellä on vain huonommat kaksi paria. Koska kukaan muu (edes jakaja) ei reagoi tilanteeseen ja näen, että hänellä on väri, mainitsen asiasta. Tämä on mielestäni oikein, ajattelee asiaa sitten sääntöjen tai moraalin kannalta. Kahta ensimmäistä pelaaja tämä ei miellyttänyt ja sain kuulla kunniani puuttumisestani peliin. Pystyin jollain lailla ymmärtämään suoran näyttäneen pelaajan ärtymyksen käytökseeni, vaikka en itse olisi ikinä ottanut tai edes halunnut ottaa pottia jos olisin ollut hänen asemassaan. Sitä en ymmärtänyt, että miksi tämä toinenkin herrasmies alkoi ojentaa minua – en ennen kuin kuulin, että nämä kaksi olivat vaihtaneet merkittävän osan toistensa peleistä. Jos olisin tiennyt, että he (tai ketkä tahansa muutkaan) ovat vaihtaneet keskenään osuudet kyseisestä käteispelisessiosta, en olisi missään nimessä pelannut samassa pöydässä. Peli vääristyy väkisin tuollaisessa tilanteessa – tai ainakin riski siihen on melkoisen suuri. Turnauspelissä ei voi itse valita pöytäänsä, mutta jos haluaa käteispeleissä vaihtaa osuuksia, olisi mielestäni vähintään kohtuullista mennä eri pöytiin pelaamaan.

Olisi ehkä paikallaan miettiä, kannattaisiko kieltää käteispeleissä osuuksien vaihto niissä tilanteissa, missä pelataan samassa pöydässä. Kielto ei tietenkään poista mahdollisuutta jatkossakin niin tehdä, ja sen valvominen on hyvin hankalaa. Pidempään toki pelissä mukana oleva kyllä huomaa, mikäli kaksi pelaa jollain asteella kimppaan. Mutta jos kielto tulisi ja sen rikkomisesta aiheutuisi sanktioita, olisi kynnys kuitenkin korkeampi vaihtaa osuudet tai steikata samassa pöydässä istuvaa. Olisi mielenkiintoista kuulla muiden ajatuksia tähän itseäni mietityttäneeseen kysymykseen – vai oliko se tosiaan niin, että ”it´s not my business”.

Voit kommentoida kirjoitusta foorumin kommenttiketjussa.


Lähetä uutisvinkki

Uusimmat viestit


Lisää...

Uusimmat artikkelit

Uusi käyttäjä? | Unohtuiko salasana?